Näytetään tekstit, joissa on tunniste toys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. kesäkuuta 2009

The first five of twenty

Tässäpä sitten viisi valmistunutta Kyhiä. Eli tarkoitushan oli aloittaa 01.-20.06. 20 uutta työtä neuloen tai virkaten ja saada ne valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. No sain aloitettua ja osa on jo valmiina. Tässä saanen esitellä Tiina-nukke. Äitini teki aikoinaan paljon tämän tyylisiä nukkeja ja kun ei minulla ole ohjetta niin piti vain yrittää omsta päästä. Neulotaan ihan putkilona ja käden ja jalan aiheet saa ommellen muutamalla pistolla päälle ja kaula kiristetään.
*
Ok. Here is five finished projects of Summer Night´s Madness. A knitted doll named Tiina.



Perussukat pojalleni Hiskille.
*
Basic socks for my son Hiski.


Kolme puuvillaista pitsiliinaa, virkattuja.
*
Three crocheted lace doilies.




Ylimmän liinan ohjetta en nyt vielä löytänyt. Valkoinen on Lea virkkausideoita 2008 nro 3 malli 30 (ilmestyi joskus lokakuu 2008). Alin punainen on Lea virkkausideoita nro 1 2009 (huhtikuussa) ja malli 1.

perjantai 29. toukokuuta 2009

With the kids

Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kolo...=) Tai sii kiven kupeessa. Teimme Ennin kanssa tällaisen Mörrimöykyn.
*
Enni and I made this little troll and her house.



Enni löysi hiuksiksi ruohoa ja minä neuloin viitan lämmikkeeksi.
*
Enni found some grass for hair and I knit a cloak.


Pieni, iloinen tyttö =)
*
One happy girl =)

Keskimmäisen pojan kalansaalis, ahventa ja särkeä. Perkasi ja paistoi ihan itse.
*
My middle son caught some fish. He cleaned and cook them by himself.

lauantai 23. toukokuuta 2009

A girl named Addi

Minua niin naurattaa, siis tämän neidin nimi =D Hän on Addi. Nuorimmaiseni antoi sen nimen, kun kysyin mikä laitetaan nimeksi. Tein esikolle palmasta huppuliivin, jossa on pupukorvat. Juuri siitä jostain nuorisoextrasta. Kamala neuloa (valitinkin siitä irkissä) ja en todellakaan näytä sitä, koska siitä tuli hirveä. Saa nähdä pitääkö tytär sitä koskaan. No lankaa jäi vähän ja neuloin sitä seiskaveikan kanssa ihan vain katsoen mitä tulee. Ja tämä tuli. Minä itse olisin kyllä antanut nimeksi Kielo, kun häntä tuossa kielomeren keskellä kuvasin.
*
I made a hooded vest for my oldest daughter. It´s awful (no picture!) and there was some leftover yarn so I made this girl from that yarn plus sock yarn. My youngest daughter named her Addi =D This name sounds to me like ADHD. In finnish we sometimes use it like an abbreviation of ADHD and my middle son, 10 year old, has that.


Ja tässä mörkö. Vai haukiko se on, hih. Keskellä metsää. Olimme eilen alakoulun kanssa kevätretkellä Vaarunvuoren luonnonsuojelualueella. Kaunista oli ja kivasti meni reissu, olimme koko perhe lukuunottamatta vanhinta.
*
Here is a scaring bogyman =) We were on a hiking trip with the boys school in a nature conservation area here. Beautiful area just in our neighbourhood and all went well.